torstai 28. tammikuuta 2016

Betonitaso.

Keittiön saarekkeen betonitaso on nyt saatu valettua! Aikamoinen homma se ilmeisesti oli. Itse en siihen osallistunut, vaan annoin mieheni hoitaa sen. Tilasimme tuotteet betonitason tekoa varten http://fi.diyconcreteworktops.com/ -sivuilta (Z Counterform), jossa on myös hyviä videoita ja ohjeita tason tekoa varten. Kerron nyt tiivistetysti, miten se tehtiin ja miten se onnistui meillä.

Ensin alakaappien päälle tehdään betonitasomuotit pohjalevyn ympärille sekä lasikuituverkko tukemaan betonia. Tässä pitää ottaa huomioon, että kaapin ovet saa sitten vielä auki, kun taso on valmis.



Betonitasomuotit ja tukirakenteet


Seuraavaksi sekoitetaan betoni ja valetaan taso. Mies isänsä kanssa touhuili tämän vaiheen, joka oli ilmeisesti aika työläs. Miehen mukaan olisi varmaan hankala tehdä, jos ei olisi kokemusta raksahommista ja betonin käsittelystä (esim. liippaamisesta). Meillä ongelmaksi muodostui ilmakuplien syntyminen. Jälkeenpäin tajuttiin, että olisi kannattanut tärryttää betonia pienemmissä erissä. Eli mieheni oli tärryyttänyt vasta sitten kun kaikki betoni oli jo muotissa, niin ilmakuplia oli vaikeampi saada enää pois.



Betoni liipattuna

Betoni ei saa kuivua liian nopeasti, ettei siihen tule halkeamia. Sen takia sitä suihkuteltiin vedellä ja laitettiin vielä muovi päälle noin vuorokaudeksi. Sitten kun betoni on kuivunut voidaan muottireunat irroittaa. Tässä kohtaa reunoilta paljastui ilmakuplien aiheuttamia reikiä, niistä isoimpia paikkailtiin sitten betonilla. 
 
Betoni kuivuneena


Myös betonitason pinnassa oli "kuplia", joten tasoa piti hioa aika reilusti. Mutta sen jälkeen taso näytti aivan ihanalta! Nyt siihen laitetaan vielä läpinäkyvä pinnoite, joka tekee pinnasta likaa ja vettä hylkivän. Kyllä oli kaiken vaivan arvoista, vaikka välillä vähän epäilyttikin, että tuleeko tästä mitään. Ja tarkoitushan onkin, että se näyttää vähän "raffilta" ja ainutlaatuiselta. 


Oon niin onnellinen, että sain tuon saarekkeen ja betonitason siihen. Alusta asti haaveilin tästä, kun taloa suunniteltiin. Tuntuu, että se on tämän talon sydän, se on niin keskeisellä paikallakin ja näkyy vähän joka puolelle :)


 
Betoni hiottuna

Keittiö kauempaa katsottuna

3 kommenttia:

  1. Voi miten hieno! Olisin itsekin halunnut betonitasot, mutta emme uskaltaneet ilman kokemusta lähteä tällaista yrittämään itse ja päädyimme sitten lopulta toiseen ratkaisuun. Tilattuna kustannukset eivät ilmeisesti ihan hirveästi olisi poikenneet tilatusta avonitekomposiitista, mutta epäilytti tuo eri aukkojen yhteensovittaminen ym. Pääsimme vähemmällä vaivalla, mutta kyllähän tuo hieman jäi mieltä kaivertamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Harmi, jos jäi kaivertamaan mieltä, mutta onneksi on olemassa muitakin hienoja ratkaisuja, kuten nuo komposiitit :) Olin kyllä onnekas kun mies suostui tuon tekemään! Iso homma tässä oli, mieheni sanoikin, että jos työn hinta laskettaisiin, niin tulisi paljon kalliimpi kuin vaikka kivitasot.

      Poista
  2. Milläs aineella pinnoititte tuon? Ollaan tehty vessan betoni taso ja siinä on kans vähän pikku kuplia ja mietitään just että pitäiskö niitä yrittää täyttää ja toisaalta mitä se pinnoite tekee niille.

    VastaaPoista