keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Hidastelua.

Mieheni palasi tällä viikolla töihin ja siellä on ollut vähän kiireistä, joten oman raksan tekeminen on jäänyt nyt vähemmälle. Itsekin olen tehnyt pitkää päivää töissä, enkä ole kerennyt käydä raksalla ollenkaan. Viikonloppuna pidin kokonaan vapaata ja minilomailin Kuopiossa, vanhassa opiskelukaupungissani. Oli niin kiva välillä olla ajattelematta arkisia juttuja. On ollu niin hektinen tämä kesä. 


Jatketaan vielä laiskottelua ja lähdetään perjantaina Prahaan lomailemaan ja ensi viikko ollaan sitten reissussa. Ihanaa! 


Eli blogia en päivittele ensi viikolla ollenkaan. Rentoudutaan nyt vain ja yritetään unohtaa raksahommat kokonaan. Matkaamme sisältyy kuitenkin siinä mielessä raksajuttuja, että menemme käymään asuntomessuilla Vantaalla, sitten kun palaamme Prahasta. Sitä odotan kyllä innolla! Nyt on vielä hyvään aikaan nämä messut, kun ei olla vielä mitään ihan lopullisia päätöksiä sisustuksen ja muiden ratkaisujen kannalta tehty. Eli jos jotain tosi siistiä nähdään siellä, niin voidaan vielä harkita sitä meillekin :) Erityisesti yritän bongailla liesituuletin ratkaisuja, sillä se on meille vielä suuri kysymysmerkki.


Loman jälkeen sitten saatte nähdä mun lempparijuttuja sieltä asuntomessuilta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti