lauantai 17. lokakuuta 2015

Pihan siivous.

Tän viikon suurin juttu oli pihan siivous. Pienen talkooporukan kans saatiin kaikki pihalla alusta asti lojuneet puuläjät kerättyä, joko autokatokseen suojaan tai polttopuiksi. 


Sen lisäks vietiin iso kärryllinen roskia kaatopaikalle. Kuulemma meni yks ja puoli tuntia niiden lajittelussa. Huoh. Mutta aivan mahtava fiilis, kun saatiin piha siistiksi ja puutavarat katokseen suojaan. Nyt ei haittaa haittaa vaikka luntakin tulis. 




Ja käytiin muuten K-raudassa tekemässä viimeiset muutokset Petra-keittiön kalustesuunnitteluun ja nyt tilaus lähtee eteenpäin. Muutoksia tuli sen verran, että vessan ja khh:nn tasotkin vaihdettiin kiiltävän valkoiseksi, alustavassa suunnitelmassa ne oli jotain harmaan sävyjä. Lisäksi muutettiin viimeistelylevyt kaikkiin kaappeihin maalatuksi valkoiseksi hyllyvalkoisen sijaan. Sitä ei oltu aluksi edes ajateltu. Mutta maalattu valkoinen on siis samaa väriä kuin valkoiset kaapin ovet, hyllyvalkoinen on vähän harmaampi ja sen huomaisi valkoisen vieressä eri väriseksi.

Sisällä on jatkettu katon tekemistä. Ensi viikolla lähden tyttöjen reissulle Turkkiin. Vähän säälittää jättää mies tänne töitä tekemään, mutta täytyy korvata sitten jotenkin jatkossa. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti