sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Pohjapiirustus.

Nyt ajattelin kertoa tarkemmin vielä talon pohjapiirustuksesta ja sen suunnittelusta, siitähän tämä koko rakennusprosessi alkoi. Valitsimme pohjaksi netistä valmiin pohjapiirustuksen, jossa oli mielestämme paljon hyviä asioita. Meille oli tärkeää, että olohuone ja keittiö ovat samaa tilaa ja halusimme muutenkin selkeän ja yksinkertaisen pohjan. Mieheni halusi olohuoneeseen korotetun sisäkaton ja tähän valitsemaamme malliin se oli mahdollista tehdä kantavien rakenteiden puolesta. Takapihan terassi oli myös ihanan iso.

               
Vaihdoimme alkuperäisestä mallista mm. seuraavat asiat: katon mallin, olohuoneen ikkunat ja sisäkaton korkeuden, keittiön muotoa sekä vaatehuoneen, teknisen tilan ja pesuhuoneen wc:n paikkaa. Lisäksi teimme muitakin pieniä muutoksia. Ulkoapäin talo muuttui ehkä kaikista eniten. Saimme kyllä muokattua pohjasta juuri sellaisen kuin halusimme ja osaan jo kuvitella, kuinka mukavaa siellä on asua.

 
Talon huoneistoala on 118m^2 ja kokonaispinta-ala 137m^2. Talossa on keittiö, olohuone, 3 makuuhuonetta, wc, peasuhuone+wc, sauna ja kodinhoitohuone. Takapihan terassin pinta-ala on 66m^2.



Muokattu malli.

Täytyy kyllä vielä kehua tuota Talomyynti ja rakennuspalvelu V. Savolaista, sillä saimme ihan vapaasti ehdotella kaikkea, mitä taloon halusimme ja kaikki toiveet toteutettiin. Talostamme päätettiin tehdä myös uusi Vieskakoti-malli Ossian137.


Ps. Tänään mieheni oli merkannut myös pohjaan styroxien päälle väliseinien paikat. Oli hauska kävellä pohjan päällä ja kuvitella, mitä huoneita mihinkin tulee! :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti