sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Edistystä.

Nyt ollaan saatu autokatos jo hyvälle mallille. Paneelit loppuivat hieman kesken, joten ihan loppuun ei sitä voitu tehdä. Jäljellä on vielä siis muutamien paneelien laitto ja sitten räystäänaluslautojen asentaminen (niitä onkin sitten aika paljon). Mutta nyt on kuitenkin hyvä fiilis ja usko siihen, että valmista tulee!! 






keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Valaisimet.

Viime aikoina olen miettinyt paljon sisustusjuttuja, kun raksalla ei ole ollut minulle paljon tekemistä. Vieläkään en mitään lopullisia päätöksiä sisustuksen suhteen halua tehdä, mietiskelen vain rauhassa erilaisia vaihtoehtoja. Parasta näin pitkässä prosessissa on juuri se, ettei tule tehtyä mitään hätäisiä päätöksiä vaan voi rauhassa sulatella eri ideoita ja yrittää saada miehen suostumus niihin. Pelottaa jo valmiiksi se aika, kun joutuu niitä päätöksiä tekemään. Toisaalta on aivan selkeä kuva siitä, millaisen sisustuksen haluaa, mutta toisaalta ei osaa vielä ollenkaan varmaksi sanoa, mitä tuotteita sinne ostaisi.


Tällä olen miettinyt ehkä eniten valaisimia. Olen ihastunut Secto Designin Victo 4250 valaisimeen ja haluaisin sen ruokapöydän päälle. Mutta, kun sain selville sen hinnan, se ei enää houkuttelekaan niin paljoa. Menee kyllä aivan yli budjetin, vaikka ei meillä tarkkaa budjettia sisustukseen olekaan. Täytyi sitten alkaa etsiä muita vaihtoehtoja. Ystäväni vinkkasi Elloksen sivuista ja sieltä löytyikin monia kivoja valaisimia. Samalla tulee mietittyä muutakin sisustusta, kun katselee valaisimia.

Secto Design Victo 4250



Tässä lemppari poimintoja http://www.ellos.fi/koti/valaistus sivuilta


Ellos Home Diamant-kattovalaisin

Ellos Home Retro-kattovalaisinBy Rydéns Charm-kattovalaisin

Ellos Home Oxford-seinävalaisin

Ellos Home LattiavalaisinEllos Home Pöytävalaisin




maanantai 14. syyskuuta 2015

Autokatoksen edistyminen.

Viime viikolla minullakin oli pitkästä aikaa tekemistä raksalla, sillä aloitin räystäänaluslautojen maalaamisen. Hah, ei uskois, mutta se oli ihan kivaa! Olin kyllä kovassa flunssassa, ja ei ehkä olisi kannattanut innostua maalauksesta ja siivoamisesta niin paljon, sillä flunssa ja yskä vain paheni ja sen jälkeen en pystynyt moneen päivään tekemään mitään. 

Mieheni sai autokatoksen katolle pellit ja räystäät valmiiksi. Hän aloitti myös tuulensuoja- ja gyproc-levyjen asentamisen runkoon. Sen jälkeen on jo osittain paneloitukin seiniä ja sain jopa maalattuakin niitä! Viikonloppuna oli niin hyvät ilmat, että pystyi hyvin maalailemaan. Yritän nyt pienen talkooporukan avulla saada maalattua autokatoksen, kun vielä on hyviä ilmoja. Ihana yllätys jos se onnistuisi, sillä olin jo asennoitunut, että se ei enää tänä syksynä ole mahdollista.
 





keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kärsivällisyyttä.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että autokatoksen runko on alkaa olla valmis. Hommaa siinä on ollutkin, kun mieheni on jääräpäisesti yksin (vaikka apuakin olisi tarjolla) tehnyt sitä iltaisin töiden jälkeen. Onneksi edes kattotuolien nostamiseen hän otti isänsä avukseen. 

Itselläni ei ole oikeastaan mitään tekemistä ollut, mikä on todella turhauttavaa. Tuntuu, että jos voisin auttaa, niin saataisiin nopeampaa valmiiksi. Kärsivällisyyttä minun pitäisi harjoitella... Mutta, kun kaikissa pikkujutuissakin kestää niin kauan, kun yksin tekee. Ja on niin paljon sellaisia vaiheita, joista en tiedä ja sitten niissä meneekin yllättävän kauan. 







No eihän meillä kiire ole mihinkään... Taitaa autotallin maalaaminen jäädä kuitenkin ensi kesään, kun ilmat kylmenee niin nopeasti. 


Hirveästi on sisustusjutut olleet mielessä viime aikoina, voisin kirjotella joku päivä taas jotain siihen liittyvää. :)